maanantai 29. heinäkuuta 2013

Ahkerointia ompelukoneen ja saumurin kimpussa, ja valmista syntyy

 
 
Lauantaina oli upea helteinen kesäpäivä. Aamupäivällä piirtelin ulkona ison määrän lastenvaatteiden kaavoja Ottobre lehdistä. Iltapäivällä olikin jo aika alkaa leikellä kankaita. Eikä pidä unohtaa tärkeää työvaihetta: kahvitauko!  
 
Vasta nyt maanantaina ehdin ompelukoneen ja saumurin kimppuun, mutta tänään on koneet surissut ahkeraan.
 
Päivän ensimmäinen vaate oli luottokaavalla tahty body tytölle. Body sai kaverikseen hamelegginssit.
 



Kaavan pohjana Ottobre 3/2013 Baby Whale koko 86cm

Kaavan pohjana Ottobre 3/2011 Funky Stripes 92cm



Myös isompi tyttö sai hamelegginssit. Isommissa ja pienemmissä hamelegginseissä sama Ottobre 3/2011 Funky Stripes. Isot on kokoa 140cm ja pienet 92cm. Kokoaminen/ ompelu onkin sitten omaa säätämistä ja purkamista. Voisi olla järkevämpää ensikerralla lukea lehdestä myös työohje!!!
 



Poika sai vielä tiikeripaidan. Kaavana paidassa Ottobre 4/2012 Little Lamb 122cm
 




 


perjantai 26. heinäkuuta 2013

Ompelua kilpaa ukkosen kanssa

Eilinen ajatukseni viedä ulos ompelukone ja saumuri sai jäädä ajatukseksi. Päivä alkoi lämpimänä sekä helteisenä, mutta pian kuului ukkosen jylinä sateineen. Ompelukone ja saumuri jäivät sisälle surisemaan, ja ukkonen piti huolen pakollisista tauoista. Useampaan kertaan oli otettava johdot seinästä, ja annettava luonnonvoimille periksi. Päivän aikana kuitenkin tuli jotakin valmista.

 
 
 
 
 
Tällaiset versiot Ottobre 4/2013 Princess Castle mekosta. Koko 140cm, ilman taskuja. Vyötäröllä samaa resoria kuin kanttaukset. Kanttaukset tein leveämmällä kantinkääntäjälläni. Kangas on Marimekon ystävämyynnistä ostettua (puuvillatrikoo, vai mikä tällaisen T-paita kankaan tyylinen on sitten nimeltään). Ajatun/idea mekoista oli hyvä, mutta liian haastava minun taidoille...



Seuraavana vuorossa oli pojalle huppari. Ensin piti vaihtaa saumuriin turkoosit langat, jotta homma pääsi alkuun.
 






Kaavana Ottobre 4/2013 Beagle Boy koko 116cm. Hupussa trikoovuori. Ohje on trikoolle, mutta tein tämän collegekankaasta. Auto-kangasta oli vain noin 40cm korkea pala, joten ritti korkeudesta sopivasti hihaan ja huppuun. Hupussa trikoovuori.


 
Illan viimeisenä tein vielä auto-kankaan lopputilkusta myssyn lahjaksi poikavauvalle. Päälikangas collegea ja vuori trikoota. Kanttaukset tein resorista kapeammalla kantinkääntäjälläni.
Myssyn kaavana koko 44 Ottobre Trikoomyssy.


torstai 25. heinäkuuta 2013

Aurinko paistaa, lapset ulkona, niin myös kankaat ja kaavat!

Auringon paistetta, ja ihanan lämmin ilma ulkona. Lapset viihtyi ulkona aamusta alkaen, ja itsekin olin heidän seuranaa (vahtina) pihalla. Kuitenkin mielessä pyörii valmiiksi piirretyt kaavat. Pitäisi jo päästä kankaita leikkaamaan. Ei muuta kuin kertakäyttöpöytäliina ulkopöydälle (kankaiden suojaksi), ja kankaat & kaavat ulos. Ylättävän hyvin onnitui kankaiden leikkuu suht pienellä ulkopöydällä.


Pienetkin antoi äidin rauhassa leikellä kankaita, kun saivat luvan kanssa lutata vedellä. Laitettiin matalaan saaviin vettä, jossa lapset saivat "pestä" hiekkalelut.

Päivän vähän ikävämpi yllätys oli lentomuurahaiset, jotka päättivät kokoontua markiisin päälle, jonka alla majailin kankaita leikkaamassa. YÖK!


Pitääkö seuraavaksi raahata ompelukone ja saumuri ulos, jotta joskus ehtisi ompelemaan tänään leikatut hupparin ja parit metkot kasaan. Tänään tuli myös leikattua pitkät pätkät valmista resorisoiroa kantinkääntäjää varten.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Lisää laukkuja, laukkuja, ja pari avaimenperää.



Kun kerralla hurahtaa laukkujen tekemiseen, niin mitä siitä seuraa? Tietysti paljon laukkuja.
 Onneksi perheestä löytyy useita laukun käyttäjiä, ja lähiaikoina on ollut lähipiirissä synttäreitä ja nimppareita, jolloin on lahjaksi voinut antaa laukun. Netistä tulostamani kaavan olen muokannut mieleisekseni, ja kaavojen kokoa olen suurentanut/pienentänyt käyttäjän mukaan.


Kankaita selaillessani Perhonen korvanlehdellä nettikaupassa ihastuin kahvikuppi kuvioiseen kankaaseen, josta tuli oma laukkuni. 1m kangasta riitti 3 isompikokoiseen laukkuun.


 
 
Pikkuneidin pieni laukku tuli leppakerttukankaasta. Laukussa on pääli- ja sisäkangas samaa leppäkerttua
.


 
Perhonen korvanlehdellä sivulta löytynyt 0,5m pala vaaleanpunaista apinakuviokangasta riitti kahden pienemmän laukun pääliseen ja olkaimeen. Kangas oli tarjouksessa värivirheen takia, mutta nyt valmiita laukkuja katsoessa tuota virhettä ei edes huomaa. Nämä apinakuviolliset laukut on tyttöjen suosikkeja.
 



 
Pikkupoikaamme alkoi jo harmittaa, kun äiti tekee laukkuja vain tytöille. Poika monena päivänä kysyi, että koska hän saa oman lauku. Hiukan pohdittuani, että millainen laukku sopisi pienelle pojalle, niin mieleeni tuli Nappija blogissa näkemäni kännykkäpussin ohje. Ohjeesta otin mallia ja vinkkiä, jolla tein pojalle oman pehmeän pikkulaukun, jossa voi kantaa omia "aarteitaan".  Nyt poika on oikeinonnellinen laukusta.
 



Kankaiden loppitilkuista tein vielä muutamia avaimenperiä, johon löysin idean yhdestä blogista jonka nimeä en enään muista (harmi).
 

 
 


keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Laukku kokeilu synttärisankarille

Olen jo jonkin aikaa halunnut kokeilla tehdä laukun. Netissä surffailemalla löytyi useita vinkkejä, ja tulostettavia kaavoja. Lopulta löysyin "juuri oikean" kaavan, mitä muokkaamalla saisin haluamani laukun aikaan.

Sukulaistytön syntymäpäivät oli lähestymässä, joten ensimmäinen laukku tuli lahjaksi.

Päälikangas on Ikeasta FREDRIKA Kangasta, joka mielestäni sopii hyvin laukkukankaaksi. Sopivan paksua kangasta. Sisälle tähän ensimmäiseen laukkuun tuli leppäkerttu kuvioinen puuvillakangas. Lisäsin vielä nepparin laukun suulle, niin ei kaikki tavarat näy laukun sisältä.





 
Valmistuttuaan laukku herätti kiinnostusta myös muissa tytöissä, joten lopputuloksena pienimuotoinen laukkutehdas. Omat tytöt halusivat myös samanlaiset laukut itselleen, ja muutama muukin tyttö.
 

Kuvasta puuttuu lahjaksi annettu laukku.

Lopputuloksena tuli 5 laukkua. Seuraavaksi olisi tarkoitus suurentaa kaavat, ja tehdä itselle saman mallinen laukku, mutta huomattavasti suurempana. Jos merkit pitää paikkansa, niin näitä tulee tehtyä isompana myös useampi. On jo tullut vihjailuja toiveista useammalta aikuiselta, oma äitini jonossa ensimmäisenä...